keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Viikko Stirlingissä - päivä 2

Maanantai 24.11.

Ensimmäinen arkipäivä Stirlingissä oli varattu asunnon etsimiseen. Olimme sopineet ennalta tapaamisen yhteen välitystoimistoon ja kahteen muuhun kävelimme sisälle kutsumatta. Saimme sovittua kahden toimiston kanssa näytöt, kolmannesta meille todettiin ei-oota. Budjettimme on rajallinen, eikä ulkomaalaisen ole ihan yksinkertaista vuokrata asuntoa - välitystoimistoon vaativat paikallisilta luottotietojen tsekkauksen lisäksi tositteen vuosituloista ja suosituksen aiemmalta vuokraisännältä. Meillä ulkomaalaisilla pitäisi olla joko brittiläinen takaaja tai suostua maksamaan korotetun vakuusmaksun (deposit) lisäksi 3-6 kk vuokra ennakkoon. Yhdestä toimistosta ilmoitettiin lisäksi, että kaikista lemmikeistä otetaan ylimääräinen £350 vakuus - ihan vain siltä varalta jos kissa vaikka sattuu ykäämään matolle.



Toimistokierroksen jälkeen harmaa aamu oli kirkastunut ja päätimme pyhittää loppupäivän turistitouhuille. Kiipesimme vanhan kaupungin katuja linnalle, keskustan korkeimmalle kohdalle. Valokuvailu riitti meille tällä kertaa, linnaan ja vanhaan vankilaan tullaan tutustumaan joskus toiste ajan kanssa.









Lounaspaikaksi valikoitui Monterey Jacks kaupungin vanhassa kauppakäytävässä Stirling Arcadessa. Tonnikala-majoneesi-voileipä - nam.



Iltapäivästä jatkoimme matkaa keskustasta pohjoiseen, kohti vanhaa siltaa. Se on kuuluisa muinaisesta taistelusta, jonka voitti William Wallace - tyyppi jota Mel Gibson esitti Braveheartissa ja nimi joka näkyy kaupungilla hostellien, pubien ja katujen nimissä siellä täällä.






Sillalta kaarrettiin romanttisesti nimetylle joen varren kävelytie Lovers walkille ja Riversiden kaupunginosaan. Tsekkasimme ulkoapäin talon, jonka asuntoa menisimme vielä tällä viikolla katsomaan, lupaavalta näytti.



Vielä ennen hotellille palaamista käväisimme Tescossa - paikallisessa Prismassa. Löysimme hyllystä laktoositonta maitoa, mutta rahka kaikissa olomuodoissaan oli tuntematon käsite. Päädyimme ostamaan maistiaisiksi Irn Bru -limpparia (petyin), taateliskonsseja (ihastuin!) ja pari rakenteeltaan paksuhkoa jogurttia jotka eivät vetäneet vertoja rahkoille.

2 kommenttia:

  1. Rahka löytyy juustohyllystä ;) quark nimellä. Yleensä raejuustojen lähellä.

    t. Katja Lontoosta

    VastaaPoista
  2. Hei, kiitos vinkistä! Näinkin raejuustoa jossain hyllyssä, mutta se näytti paketin kuvassa jotenkin.. löllöltä meidän juustoon verrattuna. Skottilaiset kaverini eivät olleet kuulleetkaan sanaa quark ja ihmettelivät varmaan mitä vaakuin kuin yritin siitä selittää.. :D oivoi.

    VastaaPoista

On ilo kuulla sinusta!