torstai 2. heinäkuuta 2015

Lomafiiliksissä

Pojat on saateltu taksiin ja kesäloma Suomessa on alkamassa. Kai lähti poikien kanssa Suomeen ja minä jäin kotiin kissavahdiksi - minun Suomen lomani on edessä elokuussa, kun haen pojat takaisin Skotlantiin ennen kuin koulu ja päiväkohti alkavat. Lapset odottavat ihan täpinöissään pääsevänsä mökeille, uimaan, saunaan ja näkemään serkkuja, isovanhempia ja sukulaisia. Kesälomaviikko Stirlingissä näytti kuitenkin tältä, vaihtelevasti aurinkoa, hellettä, sadetta ja matalapainetta - kavereiden kanssa pelaamista ja peuhaamista.


Tää on jotenkin mun lempparikuva - tekemisen meininki, kaikki ehkä vähän puuhaa jotain omaa, mutta hauskaa on.


Keskiviikkona oli luvattu koettavaksi Iso-Britannian kuumin päivä yhdeksään vuoteen ja meidänkin hiekkiksellä lämpötila kipusi korkeimmillaan 26.6 asteeseen. Oli ihana nähdä puisto täynnä elämää, lapsia vilisi silmissä ja vanhemmatkin olivat liikkeellä. Tykkään tästä meidän asuinalueesta, vaikka osa koululaisista tulee tietenkin pidemmästä matkasta, on aika helppo tutustua lasten luokkakavereihin, näiden sisaruksiin ja vanhempiin. Luka on jo pari kertaa käynyt yhden lähellä asuvan luokkakaverin kotonakin leikkimässä.

Olemme asuneet Skotlannissa nyt puoli vuotta. Olemme oppineet paljon (kuten vaikka sen, että iltaruuan nimi on tea - eikä sillä ole mitään tekemistä teen kanssa) mutta paljon on vielä ihmettelemistä. Luka on ihan yks kaks koulun viimeisinä päivänä alkanut puhumaan kotonakin englantia, ja tekee siis spontaanisti omia lauseita. Pelasimme jopa Arvaa kuka -peliä englanniksi, vaikka yleensä yritämme välttää englannin puhumista hänelle, koska suomi on kuitenkin meillä kotikieli. Toivotaan ettei ihan kaikki enkku unohdu Suomen loman aikana, vaikka nopsastihan se varmasti palautuu koulun alkaessa.

2 kommenttia:

  1. Täällä hipoo jo kohta 28 astetta, ollaan koirien kanssa ihan naatteja ja maataan vaan kattotuulettimen alla ja toivotaan että tää armoton auringonpaahde menis jo ohi. :D Noiden tuplaturkkisten kanssa ei kehtaa päivisin tehdä edes kovin kummoisia lenkkejä etteivät näänny tykkänään! Kenties törmäillään elokuussa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, täällä oli tänäänkin "vain" 23 ja olin ihan läkähdyksissä. Kesä olis kiva jos siinä olis termostaatti :) Katellaan elokuuta, en ole vielä tehnyt mitään suunnitelmia.

      Poista

On ilo kuulla sinusta!