lauantai 29. elokuuta 2015

New beginnings


Mistä tietää, että arki on palannut?



Auringonpaisteesta ehtii nauttimaan vain kävellessä bussipysäkille ja sieltä pois 
- eikä ikkunattomassa luentosalissa edes tiedä mikä sää (tai vuorokaudenaika) ulkona on.


Muistaa taas paikallisten hassut kohteliaisuustavat - käytävillä ja vessoissa luentojen välillä moikataan vuorotellen kaikkia niitä luokkakavereita joiden kanssa juuri on istuttu kolme tuntia samassa luokkatilassa. Ja 'Vie roskat roskiin' -kyltin voi korvata tällaisella vähän pidemmän kaavan ohjeistuksella: 


Illat kuluvat tausta-aineistoja lukiesssa ensi maanantaina (!!) alkavaa työharjoittelua varten (olisinko ehkä voinut aloittaa aineiston etsimisen ja lukemisen vähän aikaisemmin kuin viikkoa ennen harjoittelun alkamista??). 


Viikonlopun aktiviteetiksi riittää Lukan vieminen jalkapalloharkkoihin - lopun aikaa voi vaikka lukea kehitysvammaisuudesta ja advocacy-työstä  nukkua, käydä vähän puistoilemassa ja valmistautua henkisesti syksyn koitoksiin. 

Odotan työharjoittelua jännityksellä ja innolla - pelkään että joudun hyppäämään kaulaa myöten kylmään veteen mukavuusalueeni ulkopuolelle - mutta toivon että saan tarvittavaa ohjausta suoriutuakseni siitäkin kunnialla. Meiltä opiskelijoilta odotetaan tässä harjoittelussa paljon, todella paljon enemmän kuin missään sosionomikoulutuksen kolmesta työharjoittelusta - jotka todellakin tuntuvat lasten leikiltä tämän orientaatioviikon pyörityksen ja vaatimusten ja tehtävien listaamisen jälkeen. 


Perheen pienin on aloittanut päiväkotiuransa Skotlannissa. Leon osaa vasta kourallisen täysin irrallisia sanoja englantia - bus, motorbike, sheep, baby, five (jonka hän tietää olevan numero, mutta ei käsitä sen suomenkielistä vastinetta, kun ei osaa laskea) - ja nurseryn täti toivoikin että veisimme heille listan joitain suomenkielen sanoja (lausumisohjeineen), koska he ovat käyttäneet samanlaista listaa aiemmin ummikkona tulleiden ulkomaalaisten lasten kanssa menestyksekkäästi.


Kielimuurista huolimatta Leon on piirtänyt, rakennellut, ulkoillut ja pelannut jalkapalloa ja selkeästi nauttii toisten lasten seurasta ja uusista leluista ja leikeistä. Kyllä se kielitaitokin sieltä tulee, pikku hiljaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

On ilo kuulla sinusta!