perjantai 30. tammikuuta 2015

Laajakaista


Eipä juuri muuta lisättävää, eihän tässä odoteltukaan kuin vajaa kuukausi. "Juutuupi, toimii!" hihkuu Leon ja katsoo bussilaulua iPadilta. "Mun netti toimii!" komppaa Luka ja katsoo Minecraft-videota. On vaan niin paljon helpompaa hoitaa pankkiasiat, olla yhteydessä ihmisiin, etsiä tietoa ja päivittää blogia ja selata 9gagia kun on kiinteä yhteys. Mutta ehkä nettitauko teki ihan hyvää itse kullekin, joskus saatetaan kokeilla uudelleen.


Dali ei välitä netistä, riittää että sähköt toimii. Talon lämpimin paikka.



Tänään muuten tuli koulusta kotiin ensimmäinen Lukan piirrustus missä puhutaan englantia:



torstai 29. tammikuuta 2015

Kotitehtäviä


Tässä tämän hetken luetuimmat, minun ja Lukan koulukirjat.

Luka on saanut ensimmäiset oikeat läksynsä, oikein lukuläksyn. Kirjassa taitaa olla peräti neljä aukeamaa ja se on tarkoitettu lasten ensiluettavaksi: teksti on isoa, lauseet lyhyitä ja tarina selkeä. Luokka on lukenut samaa kirjaa tunnillakin, Luka myönsi lukeneensa puolikkaan lauseen (melkein) ääneen. Taitoa Lukalta ei puutu mutta rohkeutta vielä vähän. Nyt muutaman lukemiskerran jälkeen hän jo muistaa että can lausutaan "kän" eikä "san" ja but on "bat". Onneksi englantia on joka paikassa - videopeleissä, katukylteissä, paitojen printeissä ja Luka kyselee paljon. Toisaalta nyt olemme myös huomanneet jo miten kielet alkavat suloisesti sekoittua. Luka lukee suomea jo aika sujuvasti, mutta meinaa kääntää ääneen lukiessaan "englantivaihteen" päälle, jos vastaan tulee hankalan näköinen sana, kuten profiili.



Tällä viikolla koulusta tuli tällainen hieno suklaalevy, jonka Luka kertoi itse käärineensä folioon ja paperiin. Jo aiemmin olimme kuulleet luokkalaisten piirrelleen suklaataloja ja opettajan kirjoittaneen taululle "chocolate factory". Yllätyimme silti, kun levyn sisältä putkahti kultainen tiketti.


Meidät oli tänään kutsuttu koko perhe muiden vanhempien kanssa Lukan luokkaan heti aamusta. Luokan seinät oli koristeltu karkkiaiheisilla taideteoksilla ja pienillä kertomuksilla. Lapset olivat askarrelleet suklaatehtaan pienoismalleja ja koonneet aiheeseen liittyvistä harjoituksista pienet kirjaset. Lapset olivat opetelleet mm. good sanalle synonyymeja ja seinällä komeili suloisesti "asam" (awesome, oletan) ja "sooperp" koukeroisilla kirjoimilla. Projekti oli selkeästi aloitettu jo viime lukukauden puolella, mutta Luka oli päässyt ihan kivasti mukaan ja esitteli meille innoissaan luokkatilaa ja piirrustuksiaan. Opettaja kehui sitä miten innokkaasti Luka on osallistunut tarinoiden lukemiseen ja uskaltanut jo puhuakin luokassa aiempaa enemmän.

* * *


Minä taas pakerran ensimmäistä esseetäni. Aiheena sosiaalityöntekijälle asetettujen roolien ristiriidat riskien arvioijana ja palveluiden säännösteljänä sekä ihmissuhdetyöntekijänä, kontekstina turvapaikanhakijaperhe lastensuojelussa. Huh! Olen kahlannut kirjoja, artikkeleja, menetelmäoppaita ja raakaa lakia... vuoroin epäilen kykyäni kirjoittaa lausettakaan akateemisen tasoista englantia ja välillä tuntuu että ideat tursuavat jo korvistakin ulos.

Joitain jänniä eroja ja yhtäläisyyksiä olen jo bongaillut Suomen ja Iso-Britannian ja Skotlannin sosiaalityön raameissa ja käytännössä. Mielenkiintoiseksi homman tekee se, että Skotlanti on mieleltään hyvin itsenäinen (huolimatta siitä mikä äänestystulos oli) ja sillä on oma hallitus (vuodesta 1999) ja osa hallinnollisista velvollisuuksista ja oikeuksista on hajautettu Lontoon Westminsteristä tänne Edinburghin Holyroodiin. Skotlanti saa itse säädellä esimerkiksi terveyteen, opetukseen ja koulutukseen, sosiaalityöhön (ensimmäinen näkökulma esseessä), asumiseen, paikallisliikenteeseen liittyviä lakeja ja käytäntöjä - kun taas Lontoossa päätetään talouspolitiikasta, sosiaaliturvasta, työlainsäädännöstä sekä maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikasta (esseen toinen näkökulma). Mitä tahansa lähdettä sitä sitten selaileekaan, pitää olla tarkkana missä laajuudessa se pätee Skotlantiin vai päteekö lainkaan.

Lopuksi vielä pakko kertoa inspiroivasta luennosta, jolla ensin katsoimme tositapahtumiin perustuvan elokuvan Glasgow Girls. Se kertoo yläasteluokasta, joka nousee vastarintaan hallitusta vastaan kun luokalla opiskelevia turvapaikanhakijalapsia aletaan karkoittaa maasta. Nuoret herättivät haloon, he pääsivät tapaamaan Skotlannin isokenkäisiä ja voittivat palkinnon vuoden poliittisesta teosta - ja saivat yhden ystävistään palautettua takaisin Skotlantiin.

Hienointa oli se, että elokuvan jälkeen Amal Azzudin, nuori nainen jonka kokemuksiin elokuva perustuu, tuli meidän luokkaan ja kertoi kokemuksistaan ja nykyisestä työstään omin sanoin ja vastaili kysymyksiimme. Hän sanoi että vaikka elokuva on dramatisointi tositapahtumista, se kertoo silti tarinan hyvin totuudenmukaisesti. Amal on asunut Skotlannissa nyt 13 vuotta ja on edelleen aktiivinen ihmisoikeusasioiden edistämisessä turvapaikanhakuprosessiin liittyen Iso-Britanniassa. Tässä alla on linkki leffaan joka on kokonaisuudessaan katsottavissa YouTubessa. oli linkki leffan YouTube-versioon ennen kuin se hävisi bittiavaruuteen. Silti suosittelen katsomaa em. leffan jos jossain tulee vastaan!


tiistai 27. tammikuuta 2015

Perjantain tunnelmia


Kotinetti ei pelaa vieläkään, joten päivittelen yliopiston kirjastosta vähän jälkijunassa viime viikon tunnelmia. Tarkemmin sanottuna perjantailta, jolloin minulla ei ollut luentoja.


Sain vetää jalkaani makeat uudet vaaleasiniset kumpparit (lumi on jo sulanut ja asteita on 7-9 plussaa) ja lampsia keskustaan. Saappaissa on melkein samat värit kuin tässä kuvassa jonka nappasin koulumatkalla keskiviikkona.


Ensimmäisenä agendalla oli treffit lääkärin kanssa. Olimme aiemmin viikolla saaneet kotiin NHS:ltä tällaiset läpyskät missä todetaan, että meidät on rekisteröity asiakkuuteen. Hassua tosin oli se, että kahden meistä sukunimi on kirjoitettu väärin (päättyen ”-suv” ja ”-suvv”). Otin asian esille ajanvarauksella ja nimet on nyt korjattu järjestelmään.


Lääkäri vakuutti, että meillä on oikeus kaikkiin samoihin julkisen terveydenhuollon palveluihin kuin paikallisillakin, mutta hän jäi vielä selvittelemään miten saamme aivokalvontulehdusrokotukset kuntoon, sillä hänelle kun ei kuulemma ole koskaan 23 vuoden lääkärinuran aikana tullut vastaan tilannetta, jossa potilas kertoisi ettei ole saanut rokotuksia ajallaan. Jännältä tuntui myöskin tämän jälkeen kipaista apteekista hakemassa vuoden erä lääkkeitä, joista Suomessa olisin maksanut yli 120 euroa - täysin ilmaiseksi!


Toinen juttu mitä lähdin etsimään oli termospullo. Yliopistolla muki teetä maksaa £1,40 halvimmillaan! Samalla summalla saan bussimatkan kotiin, tai kaupasta paketin leipää, tai mitä vaan muuta järkevämpää. Joten investoin tähän suloiseen puteliin ja nyt yritän opetella käyttämään sitä.




Terveyskeskusta vastapäätä on puolalainen puoti, josta löysin herkullista smetanaa tortilloiden mausteeksi. Rakenne oli löysempää kuin mitä odotin, mutta se voi johtua kevyistä prosenteista. Meillä on toinenkin puolalainen kauppa keskustassa. Molemmissa on puolankieliset kyltit, tuotteet ja henkilökunta. Tekisi mieli kokeilla jotain muitakin tuotteita, mutta kielitaito (tai sen puute) vähän jarruttelee testailuja.


Loppuun vielä esittelen meidän uuden löydön. Tästä tykkää meidän perheessä kaikki. Sitä markkinoidaan ”mallaslimpun” nimellä, mutta se on lähinnä rusinainen, vähän mämminmakuinen, ei kovin makea, rakenteeltaan pehmeän sitkeä kakku. Sopiva ensiavuksi etenkin juuri niihin hetkiin kun saapuu kotiin pitkän päivän tai reippailun jälkeen verensokerit nollissa eikä ole kärsivällisyyttä odottaa kunnon ruokaa.

maanantai 26. tammikuuta 2015

Burns night


Burns night oli yksi ensimmäisistä skotlantilaiseen kulttuuriin kuuluvista jutuista, joista kuulin englantilaiselta kaveriltani. Sitä vietettiin täällä nyt viikonloppuna, runoilija Robert Burnsin syntymäpäivänä. Perinteisesti Burns nightiin kuuluu Burns supper, eli illallinen. Iltamissa luetaan Burnsin runoutta, syödään haggista ja usein siihen liittyy myös kansanmusiikkia ja -tanssia. Kuulemani mukaan tätä intoudutaan toisinaan viettämään Englannissakin etenkin aikuisten kesken, jolloin juhlaan liittyvät olennaisesti myös skotlantilainen viski ja komeimman skottiaksentin etsintä runonlausunnan lomassa.


Pian muuttomme jälkeen googlettelinkin jo paikallisia mestoja, minne kannattaisi lähteä tätä häppenikiä todistamaan. Vähän pettymyksekseni huomasin kuitenkin, että tällaisia suurempia perinteiden mukaisia iltamia järjestävät lähialueella vain Stirlingin linna ja yliopisto. Kumpikaan näistä tapahtumista ei kuitenkaan vaikuttanut sellaiselta joihin veisimme tenavat hyvillä mielin mukana. Päädyimme kompromissiin – varasimme pöydän perheravintolasta joka tarjoaa perinteistä skotlantilaista ruokaa.



Onneksemme ravintolalla oli ihan vain tätä iltaa varten erityinen Burns night –ruokalista. Alkupaloina lohta ja perinteistä skottilaista vihannes-ohra-keittoa (broth) sekä eräänlaisia mauttomia ja hajuttomia kaurakeksejä (oatcakes). Pääruoaksi tilasin tietenkin haggista lantun ja perunamuusin kanssa viskikastikkeellla (ja sain lisää kaurakeksejä, jotka Leon puputti hyvällä ruokahalulla). En ole koskaan välittänyt erityisesti sisäelinruuista, mutta haggis taitaa olla uusi lempiruokani! Maistui jopa paremmalta nyt, kuin viime kerralla Edinburghissa.




Kai tilasi kananrintaa black puddingilla ja perunamuusilla. Black pudding maistui ja näytti paksulta veriletulta, ei hassumpaa sekään. Lapset saivat ranskalaisia ja kananugetteja, ja pääsivät kiipeilemään Hoplopin kaltaiseen ihmemaahan ravintolasalin sivustalla. Maukas Burns supper ei-niin-perinteitä kunnioittaen lasten ehdoilla tällä kertaa, ehkä ensi vuonna pääsisimme kokemaan jotain vielä vähän autenttisempaa.


Ensimmäiset väriläiskät Skottibingoon, jei.

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Skotlannin talvisäästä

Myönnän, naureskelimme marraskuussa kun kuulimme, että Skotlannin raideliikenne oli varotoimenpiteenä pysäytetty vuorokaudeksi tuulen takia. Uu, miten vaarallista, millaisia junia täällä on jos ne ei pientä tuulta siedä? Kyllä meillä VR vaan puksuttaa vaikka missä kelissä – suurin piirtein ajattelimme. Mutta sitten muutimme tänne ja pääsimme kokemaan ensimmäisen talvimyrskymme Skotlannissa.

Tulviva Forth-joki parin päivän sateen jälkeen

Asumme katutasossa tukevassa kivitalossa (ei täällä muita olekaan), missä on kaksinkertaiset ikkunalasit ja ulko-ovi rappukäytävään ilman väliovea. Äänieristys asuntojen välillä on ensiluokkaista, jos en tietäisi että asumme kerrostalossa missä muutkin asunnot ovat asuttuja – en tosiaan sitä tietäisi. Ikkunoista ja ulko-ovesta sen sijaan kulkee kaikki läpi – puhe, hämähäkit ja tuuli. Sade on vielä toistaiseksi pysynyt ulkona, mutta paikallinen kaverini sanoi, että heille tulee myrskyllä sekin ikkunoista sisään, ihan tavallista.




Kovalla tuulella ja sateella (yleensä jostain syystä yöaikaan) sateen roiskinta ikkunoihin kuulostaa siltä kuin joku rapistelisi jämäkkää muovipussia (ekana yönä syytinkin Dalia riehumisesta ennen kuin tajusin, että ääni kuului ulkoa). Ikkunankarmit paukkaavat siten, että ensimmäisinä öinä oikeasti pelkäsimme että ne tulevat sisään. Ovi kolkkaa omaan tahtiinsa yötä päivää, vaikka se ei siis vie edes suoraan ulos, vaan rappukäytävään.


Uutisista olemme katsoneet miten rekkoja on mennyt kupperiskeikkaa tuulen voimasta kun ovat ajaneet sillan yli varoituksista huolimatta ja maaseudulla talojen kattoja on repeytynyt irti. Sähköyhtiöllä meni lähes viikko palauttaa sähköt 100 000 asiakkaalleen Pohjois-Skotlannissa parin päivän tuulien jälkeen.


Aamuisin tuuli on usein laantunut. Toisinaan näkee jonkin kaatuneen puun, mutta enimmäkseen kaduilla on kaatuneita roskapönttöjä (mitäs pitävät niitä kadun varressa..??) ja pitkin poikin levinneitä roskia ja puista irroneita oksia. Vaikka "Onpas säitä pidellyt" on täälläkin ihan vakio keskustelunavaus, se yleensä jatkuu kommentilla sään kylmyydestä. En ole kuullut yhdenkään paikallisen kommentoivan tuulta tai sadetta millään tavalla. Ihmiset pukeutuvat täällä suurin piirtein sään mukaan ja sateenvarjo on oikeastaan aika turha kapistus – se ei varmaan kestäisi näissä tuulissa kuin yhden käytön.


Sen sijaan ripaus lunta saa täällä kaikki sekaisin, kuten jo mainitsin. Toisaalta, ei kyllä tekisi mieli edes kokeilla ajamista kesärenkailla parin sentin loskakerroksessa jäisellä moottoritiellä kaikkien muiden satojen kesärenkailla sutijoiden seassa, vaikka talvioloissa ajamisesta muuten olisikin enemmän kokemusta kuin paikallisilla. Olen kuullut väitteen että Stirlingillä ja erityisesti yliopistolla on oma "mikroilmasto" - tänne satanut lumi yllättää lähes joka kerta ne jotka ajelevat aamuisin Edinburghin ta Glasgow'n suunnalta.


Tämän postauksen aurinkoiset kuvat ovat yhdeltä lumiselta päivältä, jolloin maa oli paikoitellen valkoisena toista päivää peräkkäin. Pulkat olivat ilmestyneet heti lumen myötä marketteihin myyntiin, mutta eipä täällä ihan heti ainakaan mäkeen pääse.

maanantai 19. tammikuuta 2015

Uusi koti

Nyt olemme saaneet tehtyä lähes kaikki tärkeimmät hankinnat ja ehkä jo voimme vähän esitellä tätä meidän uutta kotia. Talo on ehkä rakennettu 80-luvun kieppeillä, ja se vähän kalpenee komeudessa naapuruston viktoriaanisille rivitaloille - mutta toisaalta me saamme nauttia sähkölämmityksestä ja -hellasta.

Olohuone ja pienin TV mitä meillä on koskaan ollut.

Asunnossa on kaksi makkaria, tilava olohuone ja erillinen keittiö. Pääasiassa kaikki välttämättömin oli täällä valmiina: kaksi sänkyä, sohvat ja keittiön kaapeissa pannu, kattilat ja astioita. Keittiöstä löytyi valmiina myös mikro, vedenkeitin, leipägrilli ja silitysrauta. Jopa verhot olivat ikkunoissa. Komerossa vesiboilerin vieressä oli myös tällainen hökötys:



Se painaa ihan hirveästi ja ehdin imuroimaan sillä keittiön laminaattilattian ja tuumaamaan että onpa paska imuri - ennen kuin otin selvää ja tajusin että se on carpet cleaner, mattopesuri. Jännää on myös, että kaikissa asunnossa valmiina olevissa sähkölaitteissa on tällainen tarra, mikä todistaa että laite on turvallinen käyttää.



Nyt odotellaan sitten joulukuuta, että voidaan nähdä kuka tämän tarran on lätkäissyt ja päästään kysymään onko jonkun päivätyönä ihan oikeasti kierrellä tarkastamassa leivänpaahtimia, mikroja ja mattopesureita.

Äitini tekemä lasityö olkkarin ikkunassa.

Henkilökohtaiset asiat tietenkin piti hankkia - kuten petivaatteet ja siivousvälineet. Paikallisesta Tori.fistä Gumtreestä saimme ystävällisellä kotiinkuljetuksella pienen keittiön pöydän tuoleineen. Opettelimme käyttämään Argosin klikkaa ja kerää -pistettä: tilasimme oikean imurin ja hiustenkuivaajan netistä ja kävimme hakemassa ne keskustan toimipisteeltä. Näiden lisäksi uutta ovat oikeastaan vain TV ja tulostin, sekä alla oleva hieno pöytävalo. Mietin jo miten saisin sen tulemaan mukana ehjänä takaisin Suomeen parin vuoden päästä.

Pöydällä Social Work and the Law in Scotland.

Oli tosi hyvä, että olimme käyneet Kain kanssa täällä marraskuussa jo katselemassa paikkoja - tunsimme jo kaupunkia sen verran että pystyimme tosissaan vertailemaan hintoja ja löytämään paljon asioita ihan jo ensimmäisinä päivinä, Tästä huolimatta vielä parin viikon kuluttua muutosta emme olleet nähneet missään liikkeessä tai edes nettikaupassa kunnon petauspatjoja tai mikrokupuja (ihana anoppi lähetti meille sellaisen lopulta Lappeenrannasta).



Kodista tekee kodin kuitenkin tutut asiat. Lasten huoneessa on tutut verhot, omat lakanat ja viltit. Meilläkin on sängyssä äitini tekemä tilkkupeitto. Leonin sängyn ja työpöydän löysimme edullisesti käytettyinä. Täällä ei ole yhtään samanlaista kierrätys- tai kirpparikulttuuria kuin Suomessa. Hyväntekeväisyysliikkeitä on keskustassa vieri vieressä, mutta ne myyvät lähinnä vaatteita ja rumaa posliinia. Pelastusarmeija ylläpitää kaupungin ainoaa huonekalujen kierrätyspistettä.

Yksityiskohta olkkarissa: Kello on siskolta Prahan tuliainen, alla Riikka Forsmanin postikortti.

Ennakkoon olimme kuulleet ja lukeneet, että briteissä suurinpiirtein kaikissa kämpissä on kokolattiamatot, oudot vesihanat, yksin- tai korkeintaan kaksinkertaiset ikkunat, kuviotapetit eikä tiskiharjoja ole missään. Totta, meilläkin on kokolattiamatot, kylmä/kuumavesihanat ja kaksinkertaiset ikkunat. Seinät sen sijaan ovat hyvin hillityt ja tiskiharja on jo löydetty.

Tasan kolme viikkoa jo muutosta, aika tosiaan on hujahtanut ohi. Olemme tehneet kodin tänne ja kotiutuneet ihan kivasti. Leon rallattelee melkein päivittäin, kuinka meillä on "Kiva - uus - koti! Kiva - uus - koti!"

torstai 15. tammikuuta 2015

Yliopistoelämää vihdoin

Opintojen alku on ollut yhtä vuoristorataa. Ensimmäiset viikot on varattu meidän uusien opiskelijoiden sisäänajolle. Olemme tavanneet luennoitsijat (ehkä yliopistossa ei enää voi sanoa opettajat?) ja tutustuneet toisiin ryhmäläisiin, yliopistoon ja kurssiohjelmaan.

Ensimmäinen päivä oli pitkä ja täynnä ohjelmaa, mutta sisällöltään kevyt: ryhmäytymistä ja nimien ja kasvojen oppimista pääasiassa. Siinäkin on työtä kerrakseen, koska luennoitsijoita on yli kymmenen ja meitä opiskelijoita oli ensimmäisenä päivänä luokassa yli 40. Me jatko-opiskelijat (postgraduate) opiskelemme nimittäin ensimmäisenä keväänä samoja moduuleja kuin opintojensa loppuvaiheessa olevat ensimmäistä tutkintoaan suorittavat undergraduate-opiskelijat. Meitä PG-opiskelijoita on n. 25.




Toinen päivä olikin sitten täyttä tykitystä - arviointikriteereitä, lain määräämiä tasovaatimuksia, koulun sovellusten ja kirjastopalveluiden opettelua. Tiedän etten ole ainoa jonka ajatus tämän päivän jälkeen oli, että ehkä olisi viisainta tässä vaiheessa tarkistaa uravalintaa - vierustoverini kertoi harkinneensa luennon aikana uudelleen kampaajaksi ryhtymistä.

Mutta tuulta päin! Ala on oikea, opettajat (menköön nyt) inspiroivia sosiaalityön ammattilaisia, miljöö uskomaton ja ensivaikutelmalta opiskelijatoveritkin ovat ihan jees.




Tämä kuva kampukselta päivältä, jonka aamuna satoi lunta taivaan täydeltä. Autot liukastelivat, bussit olivat myöhässä ja ihmiset kuvasivat lumisadetta kännyköillä. Opettajat tulivat 10 minuuttia myöhässä luennolle vedoten rankkoihin sääolosuhteisiin ja ilmoittivat, että koulun käytännön mukaan vastaavissa sääoloissa opiskelijoilla on lupa lähteä kesken päivän (muuten meidän opinnoissa on 100% osallistumisvelvollisuus kaikkeen opetukseen). Melkein hymähdin ääneen - maassahan tosiaan oli noin 2 cm kerros lunta.

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Koulutielle

Lukalla on nyt takanaan jo kaksi viikkoa koululaisen arkea. Suomessa Luka oli ehtinyt vasta esikouluun asti ja omista peruskouluistamme on jo vähän aikaa, joten suoria vertauksia on vaikea tehdä. Uskon, että suomalainenkin perusopetus on muuttunut siitä, mitä se oli 20 vuotta sitten (apua, siitä oikeasti on 20 vuotta kun aloitin ekaluokan!).

Olen jo huomannut että suoranainen vertailu, tai ainakin johtopäätösten vetäminen vertailuista eri maiden välillä on oikeastaan aika turhaa, koska kaikilla mailla on oman historiansa muokkaamat käytännöt ja toimintatavat, mutta nyt alkuvaiheessa se on kuitenkin väistämätöntä ja oikeastaan ihan mielenkiintoista. Mutta sen enempää vertailematta tässä ensivaikutelmiamme:



Ensimmäisenä päivänä meitä oli vastassa ystävällinen rehtori, jonka kanssa hoidimme paperiasioita kuntoon ja kävimme lyhyesti tutustumassa Lukan opettajaan ja uuteen luokkaan.

Inkluusio, sana jota sosionomikoulutuksessa vilahteli yhdellä ja toisella opintojaksolla, mainitaan Lukan alakoulun käsikirjan esipuheen ensimmäisessä lauseessa ja sen jälkeen monen monituista kertaa. Täällä on käytössä lähikouluperiaate, ja mekin päädyimme tähän kouluun ihan vain siksi, että se on kivenheiton päässä meidän kodista.

Kouluun ilmoittautuminen oli helppoa. Rehtori haastatteli meitä ja täytti lomakkeen - osoite- ja muut perustiedot, kysyi allergioista ja aiemmasta kouluhistoriasta (mitä ei Lukalla siis ole). Lukan englannin kielitaidottomuuden hän kuittasi lyhyesti toteamalla, että kouluun tulee vastaavassa tilanteessa olevia lapsia aina silloin tällöin, ja että kyllä lapsi siitä oppii.

Tämän jälkeen kävimme kurkkaamassa luokkahuoneeseen, jossa 2. luokka oli työntouhussa. Yksi pienryhmä istui lattialla iPadin kanssa, yhdet muovailivat pöydän ääressä, kolmas ryhmä rakensi Legoilla ja parit lapset olivat googlailemassa tietokoneilla luokkahuoneen nurkassa. Oikeastaan meininki ja puuhat olivat hyvin pitkälle sitä, mitä kuvittelen ja tiedänkin suomalaisten eskareitten puuhailevan.



Ainoa näkyvä ero olivat koulupuvut. Lukakin sai siistin laivastonsinisen collegepaidan koulun logolla. Lähimarketista löytyivät asuun kuuluvat tummat suorat housut, valkoinen kauluspaita ja mustat kengät. Ulkoasusteet ja jumppavaatteet ovat tyyliä vapaa.

Stirlingin muutamissa alakouluissa pilotoitiin ilmaista kouluruokaa viime vuoden puolella, ja nyt vuoden vaihteesta alkaen ilmaista ruokaa tarjotaan kaikille kaupungin alakoululaisille. Hyvässä vaiheessa muutettiin. Ruokalista näyttää mielenkiintoiselta - kotitekoista pizzaa, fish & chips, kana kormaa ja tonnikalavoileipiä. Noh, kerrankin Luka on maistellut innolla kaikkia uusia ruokia.

Viime viikon tiistaina oli ensimmäinen oikea koulupäivä. Opettaja oli valinnut yhden luokan pojista Lukalle tukihenkilöksi ja iltapäivällä Lukan päästessä kotiin repussa oli myös tämän uuden kaverin Lukalle piirtämä Minecraft-kuva. Se on Lukan lempi peli, hienoa että heti löytyi luokasta samanmielisiä. Muuten päivän kulusta Luka kertoi, että he mittailivat asioita, leikkivät, juoksivat ja leikkivät hippaa pihalla. Opettajan mukaan Luka oli tosissaan yrittänyt osallistua kaikkeen toimintaan ja ollut reipas. Tällaisia terveisiä vanhemman on kiva kuulla.

Nyt kahden viikon jälkeen Luka on jo tottunut koulun rutiineihin, eikä eksy enää matkalla ruokalasta omaan luokkaan. Hän kertoo kotona, että luokkakaverit juttelevat hänelle ja pyytävät mukaan juoksuleikkeihin välitunneilla. Luka ei vielä pysty ymmärtämään juuri mitään mitä hänelle englanniksi puhutaan, mutta olemme tehneet hänen kanssaan sopimuksen, että yrittäisi opetella yhden sanan päivässä. Ensimmäisen viikon saldona olivat what, chocolate, zombie ja chicken. Kaikki tärkeimmät.

lauantai 10. tammikuuta 2015

Viikko stirlingiläisinä

Tällä viikolla meillä on ollut – yllätys yllätys – netti poikki. Emme ole vielä saaneet vakaata laajakaistaa, joten päädyimme tilaamaan parin ensimmäisen netittömän päivän kärvistelyn jälkeen kuukaudeksi wifin kotiin. Se ei kuitenkaan ole toiminut odotetusti, ja asiakaspalvelusta meille vastattiin olankohautuksella – wifin toimiminen on kiinni ilmeisesti siitä, pitääkö joku heidän meitä lähellä asuva asiakkaansa kotonaan olevaa tukiasemaa päällä vai ei. Näppärää. Joten tässä vähän tiivistetysti kuluneen viikon tunnelmia.



Sunnuntaina Stirling näytti parhaat puolensa – sää oli viileä mutta kirkas ja lähdimme kiertelemään Forth-joen viertä.


Keskiviikkoaamuna heräsimme roska-auton kolahduksiin ja riensimme koko perhe ikkunaan (kameran kanssa) tätä ihmettelemään, kuten kunnon turistit ainakin. Mysteeriksi on jäänyt kuka raijaa kaikki tämänkin talonyhtiön parikymmentä roskalaaria kadun varteen aamusydämellä ja taas takaisin omille paikoilleen tyhjennyksen jälkeen – ja pitäiskö meidän osallistua tähän rituaaliin?


Tällä viikolla ajelin vähän bussilla ja kävin kaupungin laidalla teollisuusalueella pelastusarmeijan käytettyjen huonekalujen liikkeessä etsimässä Leonille sänkyä ja Lukalle kirjoituspöytää. Enpä voinut olla silläkin matkalla pysähtymättä ihailemaan maisemia.




Torstaina meillä oli ajanvaraus pankissa kaupungin keskustassa. Olin lukenut netistä, että pankkitilin avaaminen Iso-Britanniassa voi olla aikaavievää, byrokraattista, hankalaa ja turhauttavaa ja tilin avaamista voi joutua anomaan useammasta paikasta ennen kuin onnistaa. Meillä kuitenkin kaikki meni tosi kätevästi – kävelimme arvalla yhteen pääkadun pankeista, saimme ajanvarauksen valitsemallemme hetkelle ja yhteisen tilin avaus verkkopankkisopimuksineen ja papereiden pläräämisineen vei noin 40 minuuttia. Pelkät passit riittivät tähän – ja tieto siitä missä kuussa ja minä vuonna muutimme edelliseen (Suomen) osoitteeseen. Nyt odotellaan pankkikortteja saapuviksi.



Viikon lopulla Skotlanti pääsikin sitten näyttämään sitä hurjempaa puoltaan. Yliopisto alkaa maanantaina ja halusin käydä kävelemässä reitin kotoa sinne etukäteen mitatakseni aikaa ja varmistaakseni että tiedän minne mennä. Torstain oli ollut epävakaista, mutta iltapäivästä lähdin matkaan koska ennuste näytti selkenevää. Ha ha. Kuvista ei saa käsitystä siitä räntäpyrystä jonka kurimukseen jäin kymmenen minuutin matkan päässä kotoa.



Kyllä ilma siitä sitten selkeni pikku hiljaa kuten luvattu oli – mutta ajelin bussilla takaisin kotiin. Google maps oli arvioinut kävelyajaksi 37 minuuttia. Minulla meni 55 minuuttia – tosin eksiyn kerran matkalla (hups). Suunnitelma: aamuisin bussilla yliopistolle, iltaisin kävellen kotiin (jos ei sada räntää).


Tässä vielä perjantain kevyt aamupala. Päätimme kokeilla skotlantilaisia litteitä makkaroita (nuo punertavat pallerot, jotka näyttivät raakoina ihan jauhelihapihveiltä ja kypsinä maistuivat vähän samalta kuin musta makkara) – nam.

tiistai 6. tammikuuta 2015

Terveyskeskus ja kirjasto

Terveyskeskukseen rekisteröityminen on nyt hoidettu, muttei sekään käynyt ihan käden käänteessä. Nettisivu kertoo mistä löytyy lähin NHS:n, eli julkisen terveydenhuollon lääkärin vastaanotto (surgery). Eilen maanantaina kävimme kääntymässä lähimmässä tervarissa vain kuullaksemme, etteivät he ota tällä hetkellä lisää uusia asiakkaita. Sen sijaan saimme listan muista kaupungin tervareista, joista meidät ohjattiin kokeilemaan onneamme. Olin onneksi jo henkisesti valmistautunut tähän luettuani muutamia vastaavia kokemuksia aiemmin netistä.


Vasta toinen terveyskeskus johon soitin toivotti meidät tervetulleiksi. Kävin hakemassa ilmoittautumislomakkeet koko konkkaronkalle ja pääsimme niitä täyttäessämme hyödyntämään rokotustietojamme. Lappusten perusteella 6 ikävuoteen mennessä lapsilla pitäisi täällä olla jo ainakin kolme aivokalvontulehdusrokotusta. Meistä kellään ei ole ensimmäistäkään - jaiks. Tässä ensimmäinen asia, josta haluan päästä kysymään lääkäriltä. Muuten olemme onneksi rokotettuja ja perusterveitä, toivon ettemme tule käyttämään terveydenhuollon palveluita täällä yhtään sen enempää kuin Suomessakaan (Luka kävi ensimmäisen kerran terveyskeskuksessa 5-vuotiaana).


Terveyskeskuksen vastaanoton hoitaja pyysi meitä toimittamaan ilmoittautumislomakkeiden liitteeksi kopiot henkkareista. Kumpikaan paikka joihin hän meidät neuvoi kopioita ottamaan (postitoimisto ja Tesco) eivät kuitenkaan tarjoa tällaista palvelua. Päädyinkin siis kirjastolle kopioita ottamaan. Lopulta tänään vuorossa ollut hoitsu ei kuitenkaan halunnut edes nähdä näitä vaivalla hankkimiani kopioita, vaan ainoastaan alkuperäset passit. Häntä ei myöskään kiinnostanut EHICit, Eurooppalaiset sairaanhoitokorttimme. Todisteeksi kotiosoitteesta riitti SSSC:ltä aiemmin uuteen osoitteeseen saamani kirje. Rekisteröitymislomakkeet on nyt otettu vastaan ja enää odotellaan jos saisimme kutsun vastaanotolle.


Nämä kuvat ovat kuitenkin juuri kirjastoreissultani, kopioita hankkiessani sain hyvän syyn käydä tutustumassa kaupungin keskuskirjastoon ja hakea kirjastokortin. Se kävi kivuttomasti, kun mukana oli passi ja se samainen SSSC:n kirje jossa näkyy meidän osoite. Nappasin heti lainaan muutamia lasten kirjoja, päästään lasten kanssa treenailemaan uusia sanoja.