lauantai 9. tammikuuta 2016

Kotimatka maisemareittiä

Päätimme ajaa kotiin Invernessistä eri reittiä kuin tulimme. A82 on pienempi tie, mutta sillä oli huomattavasti vähemmän raskasta liikennettä (näimmeköhän yhtään rekkaa koko matkalla?) ja ajosää osui kohdilleen. Olimme suunnitelleet välietapeiksi farm shopin ja Inverlochy Castlen lähellä Fort Williamia, mutta sen enempää taustatyötä tekemättä kaikki matkan uskomattomat maisemat tulivat meille täytenä yllätyksenä. 




Kuten Suidhe Viewpoint jolle pysähdyimme ihan sattumalta. Lunta, vuoria, sininen taivas! Paikkaa pääsee tiirailemaan Google Mapsissa, mutta ei se vaan näytä yhtään samalta ilman lunta. Ihan täydellisenä hetkenä osuttiin paikalle.




Pääsin tassuttelemaan lumelle, jei!


Matkan jatkuessa lumimaisemat katosivat yhtä pian kuin olivat ilmestyneetkin kun laskeuduimme kohti Fort Williamia, mutta ei tässä peilityynen Loch Oichin satumetsämäisessä rannassakaan ollut mitään valittamista.










Seuraavaksi pysähdyimme lyhyesti räpsimään parit kuvat Loch Lochyllä, joka on kolmas puikulan muotoinen järvi suorassa linjassa Invernessin ja Fort Williamin välillä. Ehkä joku maantieteilijä osaisi selittää miten nämä toisiinsa yhteydessä olevat kapeat ja syvät järvet ovat juuri tähän korkeiden vuorien välille muodostuneet, me sitä vain ihmettelimme.







Aurinko laski vuorien taakse sillä välin kun kävimme lounastamassa farm shopilla. Söin kolmatta kertaa tässä joulukuussa karpalo & brie-juusto -leivän. Onko se vain sesonkiruoka, vai enkö ole sitä aiemmin listoilta huomannut? Herkkua!


Farmshopin parkkikselta näkymä Skotlannin korkeimmalle vuorelle, Ben Nevisille.


Hupenevasta päivänvalosta ja kasaantuvista pilvistä huolimatta suuntasimme vielä päivän viimeiselle kohteellemme, Inverlochyn linnalle. Linna on pahasti raunioina ja sijaitsee syrjässä vähän kaikesta. Se muistutti meitä Lochranzan linnasta muotonsa ja kuntonsa puolesta, eikä täälläkään kerätty pääsymaksua. Kuvista ei hämäryyden takia tullut kummoisia, joten säästän teidät niiltä näitä kahta allaolevaa lukuunottamatta.




Lochy-joki, jonka suulla loogisesti siis Inverlochyn linna


Suurin yllätys maisemien suhteen ehkä kuitenkin meille oli loppumatka Fort Williamista Crianlarichiin, kun tie mutkitteli karussa puuttomassa tundramaisessa laaksossa vuorien ympäröimänä - miten voikin luonto vaihtua yhdessä maassa näin vinhaa tahtia.




Miten siistiä, että tämä tie tosiaan on ainoa reitti tällä matkalla, eikä mikään turistien maisemareitti. Tai on se sitäkin, matkalla oli useampia pysähdyspaikkoja joissa oli busseja ja matkailijoita kuvailemassa maisemia yhtä ihastuneina kuin me katselimme niitä auton ikkunoiden läpi. Harmitti, kun päivänvalo loppui. Mutta tätä seutua on pakko nähdä lisää - Fort William, tavataan vielä!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

On ilo kuulla sinusta!