lauantai 25. kesäkuuta 2016

Rankka päivä

Koulukaveri tekstasi eilen iltapäivällä minulle kysyen olenko kotona viettämässä lukupäivää (studyday). Vastasin, että en, vaan vietän 'itketään työkavereiden edessä, lähdetään ajoissa kotiin ja myöhästytään silti bussista ja junasta' -päivää. Se kuvaa aika hyvin eilistä perjantaita joka oli aikamoista tunnemylläkkää. En ainoastaan herännyt aamulla yllättäviin, hämmentäviin ja surullisiin Brexit-uutisiin, vaan pääsin heti aamusta myös työharjoittelussa iloitsemaan arabian kielen tulkin kanssa työskentelystä - en ollut edes tajunnut miten olin kaivannut sitä aiemmasta työstäni Suomessa. Hetken aikaa minulla oli olo että jes, tämän homman minä osaan. Ja sitten iltapäivällä taas pääsin näkemään jotain muuta mikä lastensuojelussa on lähes arkipäivää, ja minun olisi pitänyt olla siihen valmistautunut, mutta kyllä se ekaa kertaa omalle kohdalle osuessa kosketti. Onneksi asiakkaiden edessä pystyin ottamaan koolisti - jotain kredittiä siis minullekin, vaikka työkavereilta sainkin myötätuntoisia untuvikko-opiskelijalle suunnattuja katseita jälkikäteen kyyneliä pyyhkiessäni.


Viime viikon ainoa pilkahdus aurinkoa


Illan  vietinkin uutissivustoja lukiessa ja Skotannin suomalaisten Facebook-ryhmän keskusteluja seuratessa. Myönnän että yllätyin Brexit-äänestyksen tuloksesta, mutta syytän siitä EU-myönteistä kuplaa jossa elämme täällä Skotlannissa. Stirlingissä 67.7% kannatti EU:ssa pysymistä, ja samaa mieltä olivat kaikki Skotlannin vaalipiirit. Kollegat työpaikalla vaikuttivat olevan yhtä hämmentyneitä. Siinä missä he harmittelivat punnan kurssin sukellusta, meille UK:n EU-ero sanelee ehtoja sille kuinka helppoa tai vaikeaa (mahdotonta?) meidän olisi tänne jäädä (tai palata) jos niin haluaisimme. 





Mutta tätä enemmän suren maan jakautumista - kyllä-ääniä antoivat selvästi enemmän kasvukeskukset ja yliopistokaupungit, siinä missä erokampanja kukoisti alueilla jotka viime vuosikymmeninä ovat kärsineet teollisuuden alasajosta, työttömyydestä ja sitä seuranneesta taloudellisesta ja sosiaalisesta ahdingosta. Suren erkaantumista EU:n yhteinäisyydestä, ja työväenluokan ahdinkoa etenkin Englannin puolella, eroäänet heijastavat tyytymättömyyttä päättäjiin, huolta tulevaisuudesta ja tarvetta pitää kynsin hampain kiinni niukoista resursseista kun työpaikat ovat lähteneet ja naapurustot kurjistuneet. Ymmärrän, ettei ole helppoa ajatella EU:ta solidaarisuuden tyyssijana kun olo on kuin nurkkaan ahdistetulla ja tyhjästä on mahdoton jakaa toisille - kuten vaikka maahanmuuttoon, mikä oli yksi tämänkin äänestyksen pääteemoista. 




Mutta oli mulla muutakin kuin doom ja gloom asiaa - kuvia viime sunnuntailta. Täällä vietettiin isän päivää, ja me lähdettiin sen kunniaksi tsekkaamaan Kain työpaikkaa Dunfermlinessa ensimmäistä kertaa koko perheen voimin. Matkalla piipahdimme kuitenkin Devilla-metsässä, joka mäntyineen ja suolampineen olikin yllättävän suomalaistyyppinen (miinus hyttyset!). Ihan sopiva juhannusmaisema meille.












Pojat tietää että puusta ja kivestä saa tehtyä kirveen - ainakin Minecraftissä.


Ehkä skottilaisin maisema ikinä - kiviaita, lehmiä, kivihiilivoimala, joki, kaupunki ja kumpuileva horisontti.





Perillä Dunfermlinessa kävimme Pittencrieff puistossa lounalla. Puistosta löytyi kahvilan lisäksi mielenkiintoisia rakennelmia, puhallinsoitin orkesteri, iso leikkipaikka lapsille ja oranssi Pittencrieff House. Harmaa päivä sai arvoisensa kaatosateisen päätöksen, joten iso osa puistosta jäi tutkimatta - hyvä syy tulla tutkailemaan toisen kerran.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Dunkeld ja Birnam

Tämän viikon tiistaille olin suunnitellut itselleni mukavan päivän. Tiedossa oli koulutusaamupäivä Dunkeldissa, ja koska se vaikutti mielenkiintoiselta pikkupaikalta luonnon helmassa, olin pyytänyt iltapäivän vapaaksi ja pakannut kameran mukaan. 

Aamu ei kuitenkaan alkanut lupaavasti. Kellon soittaessa 6.30 päätin armahtaa itseäni ja siirtää herätystä 10 min eteenpäin. Paha vain että uusi hälytysaika olikin 6.40 pm eli 18.40. Heräsin vasta kun Kai oli tullut kotiin aamuseitsemän jälkeen. Tempaisin pikavauhtia vaatteet niskaan, unohdin ottaa allergialääkkeen ja syöksyin harmaaseen aamuun ja junalle. 





Dunkeld on sikäli sopivassa paikassa, että pääsin sinne samalla aamujunalla, jolla yleensä menen Perthiin. Paikan pienuudesta kertoo ehkä jotain se, että asema jolla jäin kyydistä ainoana matkustajana, on itseasiassa kahden kylän, Birnamin ja Dunkeldin yhteinen asema. Perillä koko paikka ja sitä ympäröivät vuoret olivat sankassa sumussa joka tuntui pisaroina kasvoilla. Löysin Birnamin pikkuruisen pääkadun ja vieläkin pikkuruisemman kyläkaupan (oikeasti, Village Shop), joka ei ollut nähnytkään allergialääkkeitä. Koulutuksen alkuun oli kuitenkin vielä tunti, joten lähdin seikkailemaan vielä sumuiseen Tay-joen varteen, joka erottaa Birnamin ja Dunkeldin toisistaan.








Näin niin paljon pupuja joen rannassa, etten yhtään yllättynyt kun huomasin Birnamin keskustaan palatessani puiston, joka on omistettu Beatrix Potterille. Puistosta löysin pienet näköispatsaat pupuille, ketulle, siilille ja sammakolle jotka Beatrix Potterin kirjoihin tutustuneet varmasti osaisivat nimetä ja tunnistaa. Valitettavasti minulle nämä pupuseikkailut ovat aina jääneet kovin vieraiksi, joten tyydyin vain arvostamaan tietoa, että olen nyt käynyt paikassa jossa kirjailija vietti monta vuotta 1800-luvun lopussa, ja jonka luonto epäilemättä häntä inspiroi.






Koulutuksen aikana sumu oli haihtunut ja aurinko paistoi täydeltä terältä. Palasin joen varteen aikeinani kävellä Dunkeldiin etsimään lounasta ja edelleen niitä allergialääkkeitä. Löysinkin molemmat, mutta matkalla kohtasin the Tammen. 




The Oak
Ilmeni, että alue ei ole ainoastaan inspiroinut lasten pupukirjoja, vaan myös itse William Shakespearea. Tämä massiivinen, arviolta yli 500 vuotta vanha tammi (rungon ympärysmitta yli 7 m) on yksi viimeisiä tällä paikalla kasvaneen keskiaikasen metsän puita. Tuo metsä, Great Birnam Wood mainitaan nimeltä Macbethissa. Jokseenkin mahtavaa asua maassa, jossa sattumanvaraisella metsäkävelyllä törmää tällaisiin juttuihin.


Dunkeld häämöttää vastarannalla.

Tay-joki.


Dunkeld on yksi sympaattisimmista kylistä mihin täällä olen törmännyt. Pikkuisesta apteekista sain lääkkeeni ja sivukadun kahvilasta ostin mukaan joulusta asti kaipaamani karpalo-brie-juusto-sandwichin (kyllä, Skotlanti on opettanut minut syömään valkohomejuustoa!). Kävin kiertämässä Dunkeldin Katedraalin ja sen takaa löysin puiston, jonka penkillä söin lounaan. Katedraalin kellotorni on muuten tuossa alla olevassa kuvassa - mihinkäs muualle se kannattaisi rakentaa kuin pellon laidalle.




Paluumatkalla olin ainoa joka odotteli asemalla ja nousi junan kyytiin. Täällä pysähtyy 2-3 junaa päivässä, ja ainakin tämän tiistain matkustajamäärään nähden se vaikuttaa olevan ihan sopivasti. Ihana päivä, hengähdystauko tuli ihan tarpeeseen. Tällaisia koulutuspäiviä pitäisi olla useamminkin.




lauantai 4. kesäkuuta 2016

Työharjoittelun pyörteissä

Arvasin kyllä että aika ja energia valokuvaamiseen ja bloggaamiseen käy vähiin kun viettää viikossa 13 tuntia julkisessa liikenteessä ja 35 tuntia työharjoittelussa. Kun kerroin arjen aikatauluistani työpaikalla, kollegat kommentoivat minun ja Kain olevan kuin 'passing ships in the night' - vaihdamme kotiovella läpsystä vanhemmuusvuoroa ja perheen yhteinen aika on kortilla. Mutta yksi kuukausi on jo takana - kolme vielä edessä. Tässä pieniä huomioitani Perthistä ja lastensuojelusta tähän mennessä.



  • Eihän se juna + bussilippu sitten järjestynytkään niin näppärästi kuin nettisivut antoivat ymmärtää. Mutta nyt on matkakortit käytössä ja matka taittuu. Puolen tunnin juna matka suuntaansa sujuu aika kivuttomasti - olen ehtinyt lukea jo kolme hömppäkirjaa, mihin ikinä ollut aiemmin mukamas aikaa kun matka yliopistolle vei 15 minuuttia ja vietin enemmän aikaa kotona iltaisin.



Sumuinen syys kesäaamu Skotlannissa.




  • Tähän mennessä olen huomannut, että perthiläisillä on ainakin hyvä huumorintaju - siihen törmää keskustassa kulkiessa ja ympärilleen katsellessa erityisesti kauppojen nimissä (kuten lasten kenkäkauppa This Little Piggy) ja mainoskylteissä. Esimerkiksi juna-aseman lähellä ravintolan edessä on kyltti jossa muistutetaan, että You can always catch the next train! ja kuulotestejä mainostavan terveysklinikan edessä on kuva hillolla ja herneillä (jam and peas) täyteystä leivästä, kuvateksinä I said I wanted ham and cheese!







  • Työharjoittelussa olen oppinut jos en muuta niin ainakin liudan uusia lyhenteitä, joita täällä rakastetaan. Tällä hetkellä olen ECS osastolla laatimassa IAR:ta SCRA:n pyynnöstä. Olen ollut LAC, CPCC, ITM ja ASN palavereissa, tehnyt yhteistyötä SCO:n ja CLW:n kanssa ja kirjannut asiakastietoja CCM:ään. Olen saanut koulutusta OARS ja MANDELA menetelmiin, käynyt tutustumiskäynnillä COPECC:ssa ja CIAM:ssa, ja pyrkinyt käyttämää työssäni AOP:tä, ja GOPR:ia ja GIRFEC:iä. Montakohan vielä tulee vastaan lisää ennen kuin loppu häämöttää?





  • Työmatkoilla olen pannut merkille paikallisen tyylin kulkea julkisesti työvaatteissa. Enkä nyt tarkoita heitä jotka ovat työssä parhaillaan - poliiseja, rakennusmiehiä tai postin kantajia. Vaan työmatkalaisia. Vielä ennen tänne muuttoa luulin että vain Nurse Jackie kulkee New Yorkin metrossa sairaanhoitajan asussa, mutta se onkin täällä arkipäivää. Ainakaan siellä päin Suomea mistä me ollaan kotoisin sairaanhoitajat, kauppojen myyjät ja siivoojat eivät useinkaan kulje töihin työvaatteissa, toisin kuin täällä. Pohdin, erotellaanko Suomessa helpommin 'työminä' ja 'arkiminä', ja halutaanko enemmän suojella omaa yksityisyyttä - eikä haluta välttämättä kaikkien näkevän että sairaanhoitajakin käy töitten jälkeen kotimatkalla kaupassa, ja että kaupan kassakin kulkee bussilla töihin. 


  • Vähän samaa mietin kun vien Lukaa jalkapallotunneille yläkoululle. Pukutilat löytyy, mutta Luka on ainoa joka vaihtaa urheiluvaatteet päälle ennen tuntia ja taas pois tunnin jälkeen. Muut lapset saapuvat paikalle valmiina jalkapallovermeissä ja kävelevät samoilla futiskengillä ulkona ja sisällä liikuntasalissa.




  • Nämä ihanat aurinkoset kuvat ovat tiistailta - kun vietin 'opiskelupäivää' kotona kun Kailla oli vapaata, ja nappasimmekin pojat autoon heti koulun jälkeen ja lähdimme puistoon. Iltaruuaksi oli voileipiä, viinirypäleitä, täytettyjä oliiveja, hummusta ja joitain ihania kaupan lihapalleroita piknik viltillä nautittuina, juomana mehua ja Leonin sanoin 'imppua' (Irn Bru). Sain rusketusrajat varpaisiin - hyvä päivä!